Ikuista suuri päiväsi

RIPPIKUVAUS, VALMISTUJAISKUVAUS

Yksi tärkeimmistä hetkistä nuorten elämässä on käsillä. Päästään ripille, valmistutaan ensimmäiseen ammattiin ja saadaan ylioppilastodistus puurtamisen palkaksi. Perinteisesti päivä on ikuistettu kuviksi, josta jää kallisarvoinen muisto nuorelle.

Kuvausta ei tarvitse toteuttaa ihan perinteiseen malliin. Kuvausmiljöönä voi toimia ihan mikä tahansa, minkä nuori kokee tärkeäksi ja omaksi paikakseen. Paikan valinta on tärkeä osa kuvauksen valmistelua, sillä se edesauttaa huomattavasti kuvaustilanteen rentouteen. Kun nuori vielä saa halutessaan mukaansa jotain itselleen tärkeää, on kuva aidosti oman itsensä näköinen ja tuntuinen. Jääkiekkoilija, pesäpalloilija, lentopalloilija, soittaja, palokuntalainen.. mitä näitä nyt on. Nuori saa näkyä ja olla kuvassa juuri sellaisena kuin on.

Iso hetki on minunkin elämässäni tänä keväänä, kun kummilapsistani vanhin painaa (toivottavasti) valkolakin päähänsä. Sen ja parin muun seikan vuoksi en voi kuvata ylioppilaita ja kesän muita valmistuvia kesäkuun ensimmäisenä lauantaina. Siksi kannattaakin olla varauksen kanssa ajoissa liikkeellä. Eli mielellään NYT!
Tätä silmällä pitäen olen järjestämässä ihan uutta kuvaustapahtumaa yhteistyökumppanini kanssa sunnuntaina 20. toukokuuta. Seuraahan sivujani myös Facebookissa, jotta saat tiedot tuoreeltaan!

Rippikuvauksia on varattu kesään aika paljon, joten niidenkin suhteen kannattaa olla nyt yhteydessä. Joitain aikoja on vielä vapaana, lähinnä kylläkin muille kuin juhlapäiville.

Viime kesä oli ylioppilaiden ja rippinuorten kanssa aika mahtava. Tehdään tästä kesästä samanlainen!

Millaisia kuvia otin viime kesänä? Katso täältä!

kesä, kuvausmiljöö, pauliinap, potrettikuvaus, rippikuvaus, valokuvaaja, ylioppilas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *