Julisteverkkokauppa avattu!

Tänään on ollut kutkuttava päivä! Parin kuukauden työ ja hieman pidempi ajatustyö on nyt konkretisoitunut ja nyt on avattu kollegoideni kanssa ikioma ja uniikki julisteverkkokauppa! Kauppa on nimeltään MEposter.

Koronakevät 2020 muutti aika paljon asioita. Yhtäkkiä tyhjentynyt kalenteri toi tilaa ajattelulle ja aikaa kaivatuille omille projekteille. Mielessäni oli muhinut saada omia kuvatauluja myytäväksi paikalliseen Ihanuuteni-liikkeeseen mutta projekti tuntui vain venyvän ilman sopivaa konseptia. Kunnes tänä keväänä asiakaskuvieni tulostaja, upea kollegani Eeva Meusel mullisti kaiken! Ensimmäisenä hän ehdotti taulujen vaihtamista julisteiksi eikä aikaakaan, kun seuraava ehdotus oli avata oma julisteverkkokauppa! Yhdessä! ME kaksi!

Valokuvajuliste Omenankukan emit Julisteverkkokauppa MEposter:ssa.

No, homma hieman lähti lapasesta ja nyt meitä on siellä yhdeksän kuvaajan kuvia tarjolla. Kaikkia kuvaajia yhdistää sama mielenkiinto; nähdä maailmaa linssin läpi. Tarkkailla ympäristöä, etsiä kaunista valoa. Kuvittelimme Eevan kanssa verkkokaupan perustamisen olevan valmis noin kuuden tunnin aikana. No eihän se ihan mennyt niin… 😀 Tunteja emme ole laskeneet (parempi niin) emmekä Pori-Eura-välillä soitettujen puheluidenkaan tunteja. Töitä on tehty omien töiden sallimissa rajoissa välillä iltamyöhään. Mutta nyt voimme ylpeästi sanoa kaupan olevan viimein auki ja sen tarinan alkaneen. Mitä se vielä tuokaan tullessaan? Toivottavasti kaikkea hyvää ja uusia mahdollisuuksia!

Valokuvajuliste Laine Julisteverkkokauppa MEposter:ssa.

Itselle se on tuonut takaisin kuvaamisen ilon myös vapaa-ajalla, kameraan tarttumisen ilman tarkoitusta, päämäärää tai kohdetta ja omien rajojen ylittämistäkin. Se on tuonut tietynlaista sielunrauhaa, kun ympärilleen katselee taas ihan eri silmin. Hakien koko ajan jotain mielenkiintoista. Ja itse asiassa, se on aika terapeuttista.

Valokuvajuliste Valonpisaroita Julisteverkkokauppa MEposter:ssa.

Joko heräsi kiinnostus kurkkia kuvia? Mene, mene! Täältä löytyy!

juliste, julisteverkkokauppa, meposter, pauliinap, pauliinapuputti, valokuvajuliste

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietosuoja-asetusten hallintakeskus

Tarpeellinen

Sivustollamme voidaan käyttää kävijäliikenteen seuraamiseen Googlen Analytics palvelua. Tietoja emme käytä markkinointitarkoituksiin. Analytics palvelun käyttäjäehtoihin voit tutustua tämän linkin kautta. https://privacy.google.com/businesses/processorterms/ Hyväksymällä sivun käyttäjäehdot hyväksyt samalla oikeuden seurata kävijäliikennettä. Jos et halua liikennettä seurattavan pyydämme kohteliaimmin poistumaan sivustolta. Tai estämään sivuston evästeiden keräämisen.

Google analytics

Advertising

Analytics

Other