Luonnon valossa -valokuvanäyttely

Toinen valokuvanäyttelyni, Luonnon valossa, on ollut nyt nähtävillä Kauttuan Ruukinpuistossa kaksi viikkoa. Se on esillä Tallinmäellä, ihastuttavassa ja pienessä Maitokoppi-nimeä kantavassa punaisessa töllissä. Pieni ulkoa mutta yllättävän tilava sisältä.

Luonnon valossa -valokuvanäyttelyssä valokuvaaja PauliinaP
Kuva: Tarmo Malinen

Näyttelyssä on esillä parin vuoden ajan ottamiani kuvia, joita on näkynyt myös sosiaalisessa mediassa sekä nettisivuillani galleriassa. Kuvia kantaa erityisesti yhteisenä tekijänä niissä oleva, isosti näyttäytyvä ympäröivä luonto. Niinkuin hyvin tiedätte ja olette huomanneet, kuvaan erityisen mielelläni luonnon keskellä ja luonnonvalolla. Haluan kuvattavien persoonien lisäksi ilmentää myös ympäröivää luontoa.

Kuvattava on miljöövalinnan takana, en minä.

Esimerkiksi yksivuotiaiden kohdalla luonto on mukana ajankohtaisuudellaan, lapsen syntymäkuukautena. Rippi- ja ylioppilasnuorilla usein haluan vanhempien tiedustelevan nuorelta itseltään, mikä paikka olisi heille erityisen tärkeä tai mieluinen. Ja samaa käytän myös hääparien ym. kuvattavien kanssa. Kuvattava siis on miljöövalinnan takana, en minä. Toki kerron, missä kuvat toimivat parhaiten – missä valossa ja ympäristössä. Ja vaikka silmällä katsottuna miljöö ei näyttäisi juuri miltään, kuvassa se näyttäytyy aivan eri valossa.

Kaisla, ylioppilas 2019
Kaisla, toukokuussa 2019

Niinkuin esimerkiksi tuossa Kaislan kuvassa. Taustalla oleva Pyhäjärvi haluttiin mukaan ja Kaisla oli lapsena usein leikkimässä tässä mummulansa takapihalla olevassa pienessä metsäpalassa. Satumainen tunnelma tuli kyykkiessäni pusikossa, tuoden etualalla olevat kasvustot myös mukaan kuviin. Särmää kuvaan tuo kolmessa elementissä toistuva punainen väri – korkkarit, ruusut ja huulipuna.

Tämän päivän muotokuvan ei tarvitse olla se klassinen muotokuva.

Tämä kuten muutkin näyttelyn kuvat ovat omiaan kertomaan siitä, kuinka tämän päivän muotokuvan ei tarvitse olla se klassinen muotokuva. Se voi myös olla jotain ihan muuta. Yhtenäistä kuvissani on lisäksi suurimman osan kuvattavien katseen suunta, joka on ihan jonnekin muualle kuin kameraan kohdistettu. Ikäänkuin viestimässä yksinäisestä, omasta ja rauhallisesta hetkestä.

Jos et siis vielä ole käynyt katsomassa näyttelyäni, tee se nyt. Maitokoppi on avoinna sunnuntaihin 28.7. joka päivä kello 11-17, poislukien maanantait. Pöydällä on vieraskirja, johon toivoisin sinun jättävän puumerkkisi.

Ps. Kauttuan Ruukinpuistossa on muitakin upeita näyttelyitä vielä loppukesän. Käy ihmeessä tutustumassa niihinkin!

luonnonvalo, pauliinap, valokuvaaja, Valokuvaamo, valokuvanäyttely

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *