PauliinaP

PauliinaP:n uudelleen syntyminen

Kesällä tulee kolme vuotta täyteen, kun minusta tuli PauliinaP. Valokuvaaja. Logon ensimmäisen version askartelin itse, kun aikani sitä olin ensin piirrellyt paperille. Markkinoinnissa päätin luottaa vain ja ainoastaan Facebookin voimaan. Facebook, puskaradio ja paikallislehden juttu nostivat minut maasta siivilleni. Se kantoi aika pitkälle. Nyt se ei enää yksistään riitä. On tehtävä töitä töiden eteen.

Tiesin, ettei yritys ole uskottava potentiaalisten asiakkaiden silmissä, ellei ole www-sivuja. Siinä missä kehotan yrityksiä panostamaan näkyvyyteen netissä ja somessa, toimin itse ala-arvoisesti. Töitä riitti kuitenkin hyvin, joten en pitänyt nettisivujen tekoa niin tärkeänä. Kunnes vuosi sitten talvella havahduin siihen, että ne on tehtävä ollakseen oikea toimija. Kollegani suosituksesta kokeilin yhtä ilmaista alustaa sivujen rakentamiseen, mutta eihän siitä mitään tullut. Harmaita hiuksia vain. Eipä aikaakaan, kun löysin sopivan simppelin alustan, jonne rakensin hinnastosivun. Sain siitä toimivan, kauniin ja ajamaan tarkoituksensa.

Kokonaisvaltainen uudistus

Tutustuin valokuvaajan ammattitutkintoa suorittaessani muiden muassa erääseen Annaan, jolla on oma yhden naisen mainostoimisto. Aloin Annalle puhua logon uudistamisajatuksista. Hiljalleen ajatus logon uusimisesta alkoi laajentua kalenterissani olleeseen to do -tehtävään. Kyllä, niihin ammattimaisiin nettisivuihin.
Yhteistyö alkoi, palaveerasimme ja kerroin ajatuksistani Annalle. Jännityksellä odotin ensimmäisiä logoversioita. Olikohan se kolmas logokierros, kun alkoi löytyä minunnäköinen ilme. Oli aika siirtyä nettisivujen ilmeen puolelle. Vaikka olen visuaalisessa työssä, en koe omaavani graafisen puolen silmää. Siksi pyysin apua ja sitä sain. Todella nopeasti oli nettisivujen ilme valmiina ja ohjat annettiin toiselle koulukaverillemme Jannelle, jolla puolestaan on oma yhden miehen media-alan yritys. Kaikki oli omaa domainia vailla lähes valmiina. Kunnes tein yhden pienen puhelun. Langan toisessa päässä kolmas koulukaverimme Henna, jolla on oma yhden naisen valokuvaamo. Hän sanoi ääneen asian, jota en ollut tähän mennessä edes ajatellut. Nimittäin nimi.

Uusi PauliinaP

Nimi PauliinaP on ollut käytössä alusta asti. Ensin siihen oli liitettynä maatilayrityksemme nimi (älä kysy miksi), kunnes vaihdoin tilalle Photography. Jotenkin kolme P:tä rimmasi, ajattelin. Ja sellainen sen piti olla jatkossakin, mutta Annan ja Hennan mielestä domain aiheuttaisi harmia hankaluudellaan. Niinpä pyörittelin nimiasioita yhden Levin automatkan verran ja päädyin olemaan jatkossa suomalainen valokuvaaja – Valokuvaaja PauliinaP. Sehän minä olen, nyt uudelleen syntyneenä.
Olen ylpeä nettisivuistani, jotka vihdoin ovat olemassa. Iloinen siitä, kuinka upeasti Anna sai vangittua ajatukseni ilmeestä väreineen kaikkineen. Todella kiitollinen siitä verkostosta, jonka olen saanut ympärilleni koulun ja töiden kautta. On upeaa, että pienellä säteellä löytyy kollegoita,  jotka vastaavat kysymyksiisi, kuulevat huolesi ja kertovat omansa. Ei me olla toistemme kilpailijoita, olemme paljon enemmän. Ja yhdessä saamme aikaan vaikka ja mitä!
Kuten uuden PauliinaP:n! Kiitos teille osallisille, smak!

brändäys, Eura, pauliinap, valokuvaaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *